tiistai 23. elokuuta 2011

Iltahupia

Kannattaa harrastaa naksutinkoulutusta yhdeltä yöllä koiran iltaruoan yhteydessä, mieluiten niin, että odottaa koiralta vieläpä jotakin toimintoa, josta ei ole palkinnut koskaan ennen.

Ajatus oli, että opetan Varjolle käsikosketuksen. Maailman yksinkertaisin asia, jota en kuitenkaan ole koskaan tullut opettaneeksi. Voisi hyödyntääkin tulevaisuudessa esim. ihmisiä tavatessa, ettei tuttuja päin pompittaisi tai vieraita väistettäisi. Ja tämähän on helppoa. Kun nokka hipaisee ojennettua kättä, niin naks ja yrjölää naamaan. Varmaan likka keksii homman jujun jo parista toistosta, ajattelin, ja työnsin käden koiran naaman eteen.

Mutta mitä tekee Varjo?
"Hei, sillä on naksutin! Pitää olla aktiivinen. Ja noin ihanaa palkkaakin vielä! Mutta hmm, sillä on käsi edessä. Annanko tassua? Mutta se on vähän liian matalalla ylävitosen heittämistä varten. Jos se vaan haluaa että nostan toisen etutassun ilmaan? Ai tää ei kelpaa, no toinen? Mutta hei, nyt mä keksin, se haluaa että ojentelen siihen käteen tavaroita! Tässä on Saku Sammakko, tässä kongi, tässä pingviini, eikö sekään, no entä narulelu? Tai jos haluat että nostan sen käden sijaan pöydälle? Vai onko tää sittenkin lelujen keräysleikki, hmm, mut missä kori, ei eteisessä ainakaan, mihin muualle voisi laittaa... Avoin reppu! Jeee!!"

Ei, pieneläimen päähän ei pälkähtänyt hetkeksikään, että palkkaa voisi saada ihan ilman mitään tavaraa suussa, vain koskettamalla kuonolla kättä. Siinä vaiheessa, kun ongin repustani jo kolmatta pehmolelua pois Varjon ollessa täysin vakuuttunut että tää on se juttu jota haluan, en voinut muuta kuin nauraa. Ihana pöllö pieni eläimeni. Siirrettiin sen käsikosketuksen opettelu johonkin toiseen päivään.

tiistai 9. elokuuta 2011

Pilkunviilaus on leipälajimme

Varjon kanssa on ollut viimeaikoina ihan huippukivaa treenata tokoa. Sivustakatsoneen koirattoman kommentti "tuossa ei kyllä oikein tiedä kummalla on hauskempaa" oli aika osuva. Tekemisen aikana saatan olla totinen ja ilmeetön, niin että tietämätön voisi luulla etten ole koiraan tyytyväinen, mutta kun tulee aika palkita otus hienosta suorituksesta, on vakavuus kaukana.

Joka ruoalla tehdään jotain pientä, niuhotaan yhtä liikkeen osasta, vaikkapa oikeaa tekniikkaa istuutua tai peräpään käyttöä täyskäännöksessä. Yrjölänpuuro on maittanut sen verran hyvin, että sen eteen on tehty iloisesti töitä. Kun eilen koiran edessäistuminen ei ollut mun mielestä tarpeeksi tiivis, hinkattiin sitä. Paidan etumus näytti kyseisen treenin jälkeen siltä kuin olisin syönyt aamiaisen sylistäni. Mutta tulipahan Varjo tänään lähelle ja suoraan!

Kuva: Heidi Swanljung
Seuraamisessa Mari heitti viime treenikerralla ilmoille idean, että käännöksistä voisi tehdä koiralle palkan. Eli patukka lentää useimmiten heti pari askelta käännöksen jälkeen, jolloin kulma toimii ikään kuin vireen nostattajana, kun koira odottaa että kohta tulee palkka. Erittäin toimiva idea, ja kaiken lisäksi huomaan, että Varjo terästäytyy jo nyt muutenkin heti, kun seuraaminen sisältää muutakin kuin sitä yhtä pelkkää suoraa. Se siis parantaa tekemistään loppua kohden, eikä suinkaan heitä hanskoja tiskiin, kun palkkaa ei heti kymmenen askeleen jälkeen tulekaan.

Tänään saatiin meidän kevään koulutusryhmää ohjannut kouluttaja katsomaan treenejä, ja vedettiin varmaan ensimmäistä kertaa koskaan viisi alokasluokan liikettä putkeen ilman välipalkkausta. Hemmetti että mä olen tohon koiraan tyytyväinen! Vaikka satoi kaatamalla, se oli aktiivinen, halusi työskennellä, teki täysiä ja vielä odotti että mitä seuraavaksi. Kouluttajallakin oli sanottavaa ainoastaan ohjaajan tekemisistä, koira kuulemma osaa :D, mutta senhän tiedänkin että Varjo on fiksumpi kuin minä. Nyt siis yläkroppa liikkumattomaksi, katse eteen ja kädet tasaisesti heilumaan, myös käännöksissä. Pitää luottaa siihen että Varpa osaa tulla edestä sivulle ihan ilman että käännän itseni vinkuralle varmistamaan.

Kuva: Heidi Swanljung
Kivointa koko hommassa on kuitenkin se, että me ollaan molemmat ihan samanlaisia niuhoja. Varjo tekee vain paremmin, kun ei palkkaa ihan kaikesta, vaan vaatii aina kunnollista. Se haluaa tehdä, yrittää tosissaan ja sitten pidetään bileet kun se onnistuu. Jos touhu menee liian vakavaksi ja alan miettiä, että tämä on nyt aivan väärin jonkun koeohjeen mukaan, on parempi lopettaa. Hauskuus on se asia, joka tässäkin vie eteenpäin.

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Asioita, joita en kestä

Saalisvietti. Maailman paras ja maailman raivostuttavin asia.

Meidän lähes kaikki palkkaushan perustuu saalisviettiin tai sen johdannaisiin, kiinnikäymiseen ja taistelemiseen. Se on tolle elikolle aivan mahtava moottori, saa sen silmät loistamaan ja mustiaisen yrittämään tosissaan. Mutta ne jänikset. Saan harvoin niin täydellistä raivaria kuin silloin kun Varjo lähtee jäniksen perään kun mä en ole tajunnut pupua sitä ennen. Niin kuin just äsken. Mutta kenelle voin raivota? Tekisi mieli hakata oma pää palasiksi lähimpään puuhun ja nylkeä iloisesti takaisinjuossut jahdin päätökseen saanut koira siihen paikkaan, mutta en voi tehdä kumpaakaan. ARRRGGH, miten voi raivostuttaa näin paljon! Varjo on paennut toiseen huoneeseen kun musta näkee kilometrin päähän että olen suuttunut. Pää keittää niin kierroksilla että on mahdotonta mennä nukkumaan kun haluaisin tähän just nyt yhden kauko-ohjattavan sähköjäniksen jonka kanssa tekisin kaksisataaviisikymmentämiljoonaa toistoa että sen jäniksen perään EI lähdetä vaan juostaan näköhavainnosta takaisin, ja se saalispalkka tulee ihmiseltä, ihan niin kuin kaiken muunkin kanssa.

Seuraava koira on joku totaalivietitön puuterihuisku joka ei lähde minkään perään millään ilveellä. Tai sitten taon sen päähän pikkupennusta asti että mitään ei ikinä jahdata ilman lupaa, ei edes omia leluja. Tai sitten en hanki enää koiraa ollenkaan.

lauantai 6. elokuuta 2011

Kesäkuveja

Muutama järkevä ja vähemmän järkevä otos Puumalan reissulta, sain viimein isänkin kameralla otetut kuvat.

Varjo opettelee uimaan. Tai tässä vaiheessa sillä on vain paniikki että Sanni katoaa veteen ja pieni koiruus ei ole tehnyt asialle mitään. On yritettävä tulla tarkistamaan, onko kaikki kunnossa. Se ei kuitenkaan tiedä, ollako pystyasennossa vai kauhoa, jonkun jalan on yletettävä pohjaan.


Vieläkään mustiainen ei ole ihan tajunnut, miten tää homma toimii. Tai sitten se on tajunnut harvinaisen hyvin: kun esittää ettei jaksa uida noin kauas, niin omistaja hakee heitetyn renkaan. Kätevää!


Hyvä on, kun kerran käsketään. Kai mä sen voin tuoda. Ilme näyttää ihan tuolta, mutta tosiasiassa Varjolla oli tässä vaiheessa jo ihan hauskaa rengasta hakiessaan. 


Vesileikkien päälle voi mennä laiturille kuivattelemaan ja ottamaan aurinkoa. "Ota lepo" -käskyä on ainakin noudatettu kirjaimellisesti. 


Oltiin tällaisissa maastoissa retkeilemässä. Oli aika kivaa. 


Pienella matkalaisella on tietenkin myös oma reppu kannettavanaan. Varjon ilme on niin totaalisen yök kun sille pukee päälle mitään, oli talvitakki, reppu tai pelastusliivit, mutta kun liikutaan, niin ällötys unohtuu saman tien. 


Vanttura moottoriveneen kyydissä. Fiksun likan mielestä turvallisinta olisi ollut veneen pohjalla, mutta Viljan kanssa ajateltiin että pitää senkin nähdä edes vähän aikaa maisemia. 


Lähdössä soutuveneretkelle auringonlaskuun. 


Ei vissiin ollutkaan pelkkä kuumuus

Nimittäin sen ripulin aiheuttajana. Luulin jo viikon jälkeen että parempaan ollaan menossa, kun ainakin kerran päivässä tuli kiinteää, mutta sitten likka heitti uudestaan ihan löysälle ja viime viikonlopun juoksutti yöt parin tunnin välein ulkona niin että multa meinasi pinna katketa kun en saanut lähes lainkaan nukuttua. Mitään riisidieettiä en edes viitsinyt sille kokeilla kun se kerran puhtaasta keitetystä riisistä on vetänyt vatsan sekaisin, joten mentiin sitten lääkäritädin kopeloitavaksi. Mitään vikaahan se ei Varpasta löytänyt, sanoi vaan että suolisto on ärtynyt, nyt hetkeksi ruoka niin yksinkertaiseksi kuin mahdollista ja tylosiinia rauhoittumisavuksi.

Ruokinnastahan voi tehdä taiteenlajin. Saman tien sanoin että mieluummin kokkaan kotona kuin alan hypoallergista kuivanappulaa syöttää, mutta vaihtoehdot valkoinen vehnämakaroni tai keitetty kana kuulosti melkein yhtä kummallisilta. Nyt on Vanttura sitten syönyt vajaan viikon sikanautajauhelihalla terästettyä yrjölänpuuroa, hyvin maistuu, ja ennen kaikkea se ulos tuleva tavara on taas kerättävissä, huh. Ensi viikolla lisäilen vähitellen mukaan taas omaa ruokaa, seuraillaan ja katsellaan josko voitaisiin pikku hiljaa palata takaisin aiempaan ruokaan. Sanoin Varjolle että sen vatsalla on kaksi viikkoa aikaa parantua, silloin lähdetään viikonlopuksi avustamaan kodittomien koirien leirille enkä viitsisi sinne mitään puuroja kanniskella. Mutta näkee sitten mikä on vatsan mieliala silloin.